KERHOTOIMINTA JA TAPAHTUMAT

Mönkijää ajaessa kaikilla on takuuvarmasti hauskaa!

AJANKOHTAISTA

 

Tervetuloa mukaan 4H-harrastukseen! 4H on täynnä mahdollisuuksia!

  

4H-kerhotoiminta alkaa syyskuun alussa, viikolla 36. Kerhoinfot jaetaan koulujen kautta elokuun loppupuolella.

 

4H-RYHMÄTOIMINTA

Syksyllä 2017 ja keväällä 2018 Ikaalisten 4H-yhdistys järjestää monipuolisia oppimis- ja yhdessäolon tapahtumia nuorisolle monitoimi- ja liikunnallisissa kerhoissa keskustassa ja kylillä. Osa vanhoista tutuista kerhoista jatkaa, ja osa on uusia tuttavuuksia.

Kerhoista tiedotetaan koulujen kautta.

Löydät oman kerosi kokoontumisajat klikkaamalla sivupalkista kerhosi nimeä. Kerhotoiminta noudattaa koulumaailman rytmiä, joten koulujen loma-aikoina kerhotkin ovat tauolla. Kerhokausi alkaa syyskuussa 2017 ja päättyyy huhtikuusssa 2018.

 

4H-ryhmissä touhutaan kaikenlaista kivaa.

Kerho-ohjelmien teemat liittyvät mm. kädentaitoihin, kotitalouteen, luontoon, eläimiin, ympäristöön ja kansainvälisyyteen sekä liikunnallisiin juttuihin.

Lisäksi järjestämme leirejä ja uima/keila-, laskettelu- ja elokuvaretkiä. 

Toiminta-ajatuksemme on tekemällä oppiminen, joten kerhoissa tapahtuu koko ajan. Kerhotoimintaa ohjaavat koulutetut aikuiset apunaan nuoria kerhon-ohjaajia. 

Jäsenmaksumme ei vaadi Roope Ankan omaisuutta, mukaan pääset 35 eurolla koko vuodeksi. Perhejäsenmaksu 70 euroa (2 tai useami nuori mukana toiminnassa). Retkien hinnat määräytyvät erikseen kohteiden mukaan, mutta ovat jäsenistölle normaalihintoja edullisempia.

Ilmoittautuminen kerhotoimintaan onnistuu kerhossa, soittamalla, sähköpostilla tai nettisivujen kautta. Toimintaan voi tulla mukaan pitkin toimintakautta.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Heidi Purojärvi puh: 0400-778979 (ma-pe klo 10-16). Sähköposti: ikaalinen@4h.fi.                                                                                  

Tervetuloa joukolla mukaan!